Asuntopähkäilyä

Olemme asuneet nykyisessä asunnossamme reilun kolme vuotta. Tänne muuttaessamme meillä oli yksi lapsi. Rivarineliössä oli siis hyvin tilaa perheelleemme. Puolisen vuotta rivariin muuton jälkeen saimme toisen pojan. Tila ei vieläkään olisi ongelma. Yläkerran poikien huone on ollut myös mitä otollisin lasten huone parvineen, jonka suojaksi olemme laittaneet puolapuut.


Olemme rempanneet tätä asuntoa matkan varrella lähes kokonaan uusiksi itsemme näköiseksi ja tässä kyllä varmasti viihtyisi vielä vuosia. Pikku Leijonien määrä lisääntyi vajaa vuosi sitten (Tästä ja muista Pikku Leijonien seikkailuista voi lukea täältä). Viimeisen puolen vuoden aikana mietteisiimme on tullut, että tarvitsemme lisää tilaa. Haaveisamme on ollut omakotitalo, mutta vähänkin uudemmat maksavat Nokiallakin melko paljon, joten tämä on tuntunut melko kaukaiselle haaveelle. Kevään aikana aloimme kuitenkin vakavissaan miettiä, että jos haluamme muuttaa, niin nyt olisi otollinen aika ennen kuin E aloittaa syksyllä koulun.

Itsellä on jossain taikaraivossa ollut haaveena joskus rakentaa (tai rakennuttaa) meille oma koti. Postinkantajan iloksi tilasin maaliskuun lopussa kasan talovalmistajien talokirjoja. Jonkun verran niitä tuli selailtua, mutta sitten ne päätyivät olohuoneen kaappiin.

Kun olimme päättäneet, että haluamme lisää tilaa, Etuovi oli ahkerassa seurannassa, mutta sinne ei ilmestynyt oikeastaan mitään kiinnostavaa. Tai jos tuli joku vähänkin kiinnostavampi, niin sen tiesi, että se menee nopeasti ja kun omamme ei ollut vielä edes myynnissä, niin noista ei kannattanut haaveilla. Muutamia asuntoja kävimme katsomassa mutta ne eivät sitten tuntuneet omalle. Huhtikuun alussa teimme päätöksen, että laitamme oman myyntiin ja katsomme sitten, mitä teemme, kun oma on saatu myytyä. Asuntomme meni myyntiin viime viikolla ja nyt elämme jännittäviä aikoja. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maanrakennustyöt: Eteneminen ja kustannukset

Meille tuli Ecofloorin maakostea betoni: Miksi maakostea betoni?

Terassin rakentaminen: Etupihan terassi ja muutokset terassisuunnitelmiin

Kylpyhuone ja wc-laattavalinnat sekä seinäpinnat

Kymppitallin autokatoksen pystytys (osa 1)