Ärrimurrit ja tontilla tapahtuu

Nokian kaupungin rakennusvalvonta jää kesälomalle 8.7. alkaen ja tämän jälkeen rakennuslupien käsittelyä ei tapahdu ennen kuin palaavat lomalta 28.7. Meillä on ollut tavoite, että saisimme rakennusluvan ennen lomien alkua. Nokian lähikunnissa tämä olisi ehkä mahdottomuus, mutta Nokialla rakennuslupien käsittely kestää kuulema noin 2-3 viikkoa, joten pieni toive elää. Tiukoille se menee joka tapauksessa, sillä nyt aikaa lomien alkuun on 2,5 viikkoa.

Olemme vastaavamme avustuksella vieneet jo kaiken mahdollisen lupapisteseen ja kun saamme viimeiset lupakuvat Helmitalolta, niin naapurin kuulemisen jälkeen voimme lähettää lupahakemuksen. Tiistaina saimme lupakuvat Helmitalolta ja pääsuunnittelijamme teki asemapiirroksen loppuun. Kaikki valmiina keskiviikon naapurikierrosta varten.

Keskiviikkona suuntasin puolen päivän jälkeen naapuritonttien työmaille suorittamaan naapurin kuulemisia. Yllätys oli, kun meidän tontillamme oli alkanut tapahtumaan. Maanrakennusurakoitsijamme oli alkanut kuorimaan pintamaita tontillamme.


Kaikki vaikutti hyvälle, vaikka nimiä en reissulla saanut. Naapurit eivät olleet työmaillaan ja sovittiin tapaamiset myöhempään ajankohtaan. Palasin tältä reissulta kotiin tekemään vielä töitä, kunnes ensimmäinen vastaisku tämän rakennusprojektin kanssa kolahti. Sähköpostiin kilahti viesti, josta selvisi, että meillä on talon ja autokatoksen katon kaltevuus väärin. Meillä molempien kaltevuus oli 1/2,5, kun asemakaavan rakentamistapaohjeessa sanotaan, että sen pitäisi olla 1/4.

Pikaisesti netistä etsimään asemakaava ja sieltä etsimään pienellä präntätyt tekstit. Ja toden totta, kattokaltevuudet ovat lupakuvissamme väärin. Onneksi lapset eivät olleet sillä hetkellä lähellä, sillä taisi siinä muuta sellainen sana päästä suusta, että maistuisi saippua vieläkin suussa. Hetken kiroilun jälkeen puhelin käteen ja soitto Kymppitalleille. Ensimmäinen huokaus pääsi, kun he eivät olleet ehtineet vielä laittamaan ristikkotilausta eteenpäin ja katon kaltevuus saatiin päivitettyä kuviin ja tilaukseen. Puhelusta meni noin tunti, niin sähköpostiin kilahti uudet kuvat. Hyvää palvelua!

Sitten soitto Helmitalolle. Siellä vastaanotto oli myös hyvin ystävällinen, vaikka joutuivatkin päivittämään kuvia, joiden piti jo olla valmiit. Parissa tunnissa sain uudet kuvat tuoltakin. Pääsuunnittelijamme päivitti vielä asemapiirroksen, niin alle kolme tuntia siitä, kun ärrimurrit lenteli, oli minulla uudet kuvat valmiina, jolla voin lähteä naapurikierrokselle.

Keskiviikko iltana sainkin jo kahdelta naapurilta nimet paperiin. Kolmen naapurin kanssa olin sopinut, että lähetän heille sähköpostilla suunnitelmapaketin ja he kuittaavat meille sähköpostilla. Meidän pitää kuulla yhteensä kuutta naapuria. Sähköpostikuittaukset sain torstaina aamupäivällä ja viimeisen nimen sain paperiin myös aamupäivästä. Naapurit kuultu ja kaikki olivat myötämielisiä suunnitelmiamme kohtaan. 

Kaikki siis lähes valmiina rakennuslupahakemusta varten. Ainostaan leikkauskuva jäi vielä vaiheeseen ja siitä kun Helmitalo saa korjattua katon kaltevuuden, niin voidaan alkaa jännittämään saadaanko lupa heinäkuun alussa vai vasta elokuussa. Ensimmäisestä vastaiskusta selvitty.

Tontilla olivat työt myös edistyneet maanrakentajalla hyvää vauhtia. Keskiviikkona, kun oltiin alettu vähän kuorimaan maata, niin perjantai aamuna tontilla odotti näky, jossa jo ensimmäisiä täyttöjä oli suoritettu.




Kommentit

  1. Mikään urakka ei kyllä varmasti mene täysin suunnitelmien mukaan. Muistan itsekin, että oli kyllä välillä hermot aika kireällä muutamaan otteeseen omaa kotia rakentaessa täällä Turussa. Ja rakennuslupaakin sai odotella todella kauan. Nyt pitäisi vielä tehdä pieniä maanrakennushommia puutarhassa ja ehkä ensi kesänä on pihapiiri jo valmis.

    VastaaPoista
  2. No nyt on maa myllerryksessä! Itsekin olin katsomassa viikonloppuna kun tuttujemme tonttimaa avattiin sähkökaapeleiden alitusta varten. Tsemppiä rakennuslupahakamukseen!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maanrakennustyöt: Eteneminen ja kustannukset

Meille tuli Ecofloorin maakostea betoni: Miksi maakostea betoni?

Terassin rakentaminen: Etupihan terassi ja muutokset terassisuunnitelmiin

Kylpyhuone ja wc-laattavalinnat sekä seinäpinnat

Kymppitallin autokatoksen pystytys (osa 1)